sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Sampo päätti kauden hienosti

Ei kommentteja:
 
Päätöspäivästä tuli aika rankka Sampolle, koska kahlasi tuon hakulenkin ja kotimatkalle käännyttin.
Sen verranpa oli käynyt jänis pyörähtämässä, että Sampo tarttui jälkeen ja kuinka ollakkaan, sen jäljen päässä se makasi. Juro jänis yritti jallittaa pyörimällä kinostuneessa risukossa, josta sitten koirakin viimein löysi sen menoreitin. Kelpo Sampo.
Tuo ylösnoston ääni vielä säikäyttää monta tuomaria, jos jatkaa tuolla tavalla ensi vuonnakin.
Komeasti kulki ja haukkua tuli, ekaan tuntiin ei tainnu tauotakkaan. Vein toisen koiran kotiin ja katselin "hopeahiihdon". Siinäpä se kaksi tuntia alkoi täyttyä kun pääsin hiihtäen perille, hukka oli tullut hetkeä ennen ja pyörylää tehdessä haukahtelikin.. ! Nyt oli poika valmis lähtemään kotiin, väsy tuli.
Ekaa kautta hidasti huonot kelit ja vähemmän oli ajettaviakin, syyskuusta asti niitä kuitenkin ajeli, aina pidentyvinä minuutteina. Lumikelit alkoi olla joululta jo hankalat, mutta harvakseltaan mentiin kausi läpi ilman mainittavia jalkavammoja. Sampon eka kausi on kaiken kaikkiaan mennyt ihan ok. Kahden koiran kanssa on vähän ollut taiteilua, mutta nuorin koira edellä on menty. Voi olla, että ensi kausikin vielä mennään Sampon harjaannutuksen merkeissä. Tarkoitus olisi, että kahdella pannalla pojat menee yhtäaikaa metsään, mutta Zetka saa enemmän itsenäisesti työskennellä ja Sampo taas kontrollin alla. Koiraohjaajaakin opetellaan varmaan, senkin saisi molemmat koirat osata ja voipa olla että vähät minusta välittävätkään kunhan metsään pääsevät.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff