tiistai 6. lokakuuta 2020

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Sira on nyt todettu terveeksi, kovin on hyvä kuntoinen ollut, vaikka marraskuukin jo meni sairastaessa. Sampo on nyt kotikoira, hyppyyt jää kotosalle.
Zetkan lapset nyt kolmeviikkoisia, virkeitä ja hyvinvoivan näköisiä.

Ei juuri ole koronan vuoksi muuttunut, kauppareissuja ja niitäkin vähennetty. Omissa oloissa ja reissut vaunulla, jos tarvii kauemmas liikahtaa.
Kevät etenee hitaasti, ympäristössä aika hiljaista vielä. Lämpöaaltoa odotellessa.

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Sampo lepyttelee Siraa, joka murjottaa kun Sampo oli kolme päivää poissa ja ihan selvästi toisen nartun hajut itsessään.
Toinen päivä menossa eikä sopua ole tullut. 

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Aina sulassa sovussa
Sampo 
Sira

Maaliskuun kuvia ulkoilureissuilta. 

lauantai 28. maaliskuuta 2020

28.3. 20
Korona maailmalla, me kotosalla nysvätään pihahommissa- joita kyllä riittää yhden koronaeristyksen ajan.
Jotain pitkässä juoksussa saa valmiiksi asti.
Koirien elämä on nyt alasajettu, lepoa ja ulkoilua. Hienot kelit ollaan saatu, hankijaiset kuukausia kuljeskella ympäristössä. Paljon jäi jäniksiä, yhtään ei ammuttu, se pitää korjata ensi syksynä sitten. Osa nyt tekemistämme hommista onkin ajateltu tulevaa kautta helpottaviin juttuihin.

Kevään maatyöt ja maalaustyöt odottavat vuoroaan.
Koira- asiat ovat menneet hiukan pakkasen puolelle, antibioottikuureja on likalle syötetty ja jokunen narttu on käynyt pojilla turhat reissut. Pentusia sentään on ilmaantunut sekä toiveissa vielä useita ryppäitä...poikien saannoksilla.
Karanteeni vapaehtoisuuden perusteella jatkuu pitkälle keväälle.
Kyllä maalla on mukavaa!


keskiviikko 5. helmikuuta 2020

tuovat poikien päiviin uudenlaista vipinää kun jalostustyö astuu kuvioihin.
Välillä pitää käydä hakemassa kuntoa tuolta metsänpuolelta, hermoja lepuuttamassa kunnon jänisajolla. Tosin kelit eivät ole taas yhtään suosineet kokopäiväistä, usein joutunut ottamaan piankin kiinni. 
Kauden lopetuksia enää mennään nämä viimeiset viikot. Hyvin pojat klaarasivat kauden, onnistumisia tuli niissä tärkeissä kokeissa, vähän jäi tulevaankin kauteen tavoitteita. 

torstai 9. tammikuuta 2020

Vuosi vaihtui ja lumet haihtui.
lumikuvat otettu viime talvena.
 Jotain  asioita mainitakseni, pojat ovat käyneet metillä vaan vieläkään ei jänistä nurin.
Zetka käväsi Juupajoella ja Ristijärvellä. Yhdessä pojat Rovaniemellä.
Sampo  loppuvuodesta käyttövalioitui.
Nyt on aika mennyt kelejä kyttäillessä. 

 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff