tiistai 25. helmikuuta 2014

Viimeinen pitkäreissu tähän kauteen. Viisi ja puoli tuntia työtä. 90min hakua, ei jälkiä, koska lumi suli yön aikana pois. Sitten pari tuntia kelpo jallitusta, ajo liikkui 500m säteellä, eikä tullut hollille. Paitsi minulle, joka tälläsin vain vähän turkkia ja muutaman veripisaran. Siinä vaiheessa oli Lallilla tunnin hukka eikä selvittänyt edes tuota karkulaista enää ylös. 27km tuli liikuntaa, maastossa osin hankea, mutta lähes paljastakin maata löytyi. Uskomattomalta tuntui kun istuimme vihreällä sammalikolla ja ympärillä kanervikko paljaana. Suo haisi keväältä.

Suuret kiitokset Salmelle kuluneesta puoliska vuodesta. Ei ole vastaavan kaltaista kautta ollut ja haikeana Lallin kanssa jäämme odottelemaan ensi syksyn koitoksia.
Jos minun sihti ei ala paranemaan, joudun olemaan varmaan lapsenlikkana ensi syksyn. :)
Jänis-saldo 9.

Näissä merkeissä Tossun emäntä kiittää kaikkia tämän blogin lukijoita ja vaikenee toistaiseksi.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Aamun sateli märkää räntää, hanki oli pehmeä mutta ei kantanut kuin jänistä. Siellä on paikoitellen kahluu lumet. Lalli on maata rotkottanut pitkin pituuttaan niin päätin vähän ulkoiluttaa sitä.
Hakuhommeleihin tärvääntyi kaksi ja puoli tuntia. Kiusallisen läheltä haki  jäniksen makuuta, hiukan kun laajensi niin ajokin lähti.
Jänis valitsi taas tämän tiheikön ja sinne jonnekin se 2t ja 45min ja 16km myöhemmin katosi.

 Koira oli taas jäljessä ja haukku oli sen mukaista.
Katkonaista ajoa, mutta tuo on tosi tiheikkö.
Raskaaksi alkaa käymään ajot, pitänee vielä yksi
kunnon päivä tehdä tälle kaudelle.
Kartassa edetään vasemmalta oikealle. Kaksi hakualuetta.
Toisessa näkyy kuinka tuherteli pientä, olin passissa tuossa poikkiojan pohjalla, joka jää lähtöpaikan yläpuolelle.
Näköhavaintoja ei tullut.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Joskus on lyhyempikin jahtipäivä mukava. Pikkuisen karpan puolella, maastossa kovaa kinosta. Hakua nafti tunti, jälkiä paljon, mutta ajo kännistyi hitaasti, viimein lähti kierrokselle. Tunnin ajosta jänis eräksi. Ihmeteltiin jänön silmien yllä olleita ruskeita "luomia", en muista ennen nähneeni. Ajomatkaa 4.2km. Siinäpä se koira tuli tulille eikä enää kiinnostanut liiemmin hakea. Kynsivallit ei ehdi parantua tätä menoa.
Tällainen "sarvijänis" tietääkö joku onko selitystä,miksi joillain on /ei ole? Ikä?

                                                  Kovin oli isohko tämä juppe,
                                                  näyttäis saman kokoisia olevan ajajan kanssa.

Kalossi kokoa 47






maanantai 10. helmikuuta 2014

Suojakeli, kaksi parinkymmenen minuutin hakua. Ekaa ajeli katkonaisesti tunnin, se pupu nurin.
Siirto . 300- 400m ja uusi ajo, tämä jallitti eikä yhden minun hutipaukun jälkeen näyttäytynyt, vaikka pyöritti meiltä melkein pään sekaisin. 8.30 - 14.20, matkaa n. 30km. Kiitos mukavasta metsäpäivästä L&S.
Oivallinen koepäivä/- maasto olisi ollut.
Lallin nro:3 2014 







tiistai 4. helmikuuta 2014

Nollakeli, kotinurkille menimme, kun kaikki muutkin siinä ajattaa. Saatiin sitten tosissamme passittaa. Oli jänis oppinut väistelemään. Neljä tuntia ja puoliskan päälle juoksutti, Lalli oli jo kolmannella tunnilla välistä puolituntia jälessä, eikä juuri haukkunut vaikka eteni. Loppupätkälle panin Lallille vähän vauhtiapua ja yhdessä pojat hoiteli pupun sitten ensin minulle HUTIpassiin ja sitten S. lopetti höpötykset.
Kiva ja erityisesti pilvisyydestäkin huolimatta valoisa päivä.
Loitsu omistelee pupua

 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff