torstai 31. tammikuuta 2013

No, erilainen kuukausi tämäkin. Loitsu ei ole lumiajoja saanut toimimaan, vaikka ajettava on löytynyt. Lalli on kuljaillut muut mielessä ja kun se yksin liikkuu, ei takuulla jäniksen jäljelle lähde. Itse olen kolme viikkoa kärvistellyt ärtyneen vatsan kanssa ja ken siitä jotain tietää, arvaa ettei metsään voi lähteä. Nollakelejä pitää eikä taaskaan tullut paljon lunta, joten ei huono tilanne, mutta pojat on toista mieltä.
Lalli on tosi hyvässä kunnossa, pirteä ja solakoitunut, ei mikään roskapussin viejä. Pitää sitä käyttää tässä jahdissa kunhan saan apuvoimia passiin.

tiistai 15. tammikuuta 2013

on karumpi, mutta lähtee ne lemmentuskat tai ainakin helpottaa kun saa kierrellä erämaata ja vapautta haistella mielin määrin. Siskoa viedään laivalla ja körökyytillä pitkin maailmoja treffamaan komeita poikia. Mutta kun tietää, että kotona mua ootetaan....hetken taidan istahtaa mamman sylissä kun kotiin palaan. Lalli.





...20km myöhemmin. He, I'm back ja mamma oli ikkunassa. 

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Jänis on tosi aktiivinen ja ruokahalu on hyvä, laajoja alueita syönnillä ja kaivettu lumen alta varpuja. Koskaan ei minun koiraharrastuksen aikana, siis yli kymmene vuotta, ole jänikset polkuja tehneet näille kankaille. Mutta nyt on. Nyt täytyy haapaa kaataa ja myöhemmin kauraa kuskata metsään, että varmasti kevät- talven ajaksi jäisivät maisemiin. Syksyllä näkyi poikue jääneen tähän pyörimään, siinä sitten oli harjoitusmaasto vieressä.
Tänään oli tarkoitus vähän paukutellakin, mutta koirat olivat toista mieltä. Surkea ajonpoikanen oli, mutta ihan tienviertä kulki ja siitähän karkasivat kylille ja jättivät ajohommat. Ei näitä yhdessä voi päästää, tyhmäilevät ja vaarantavat itsensä. -6 ja 30 sm lunta, ei vaurioita kummallakaan. 

tiistai 8. tammikuuta 2013

Lalli ajeli tunnin oikeaa. Metsä oli ihan täynnä yöllisiä jälkiä ja Lalli ohitti monet , monet eikä huomioinut kunnes oikeat löytyi ja jänis nousi lähistöltä. Loitsun kanssa väijyttiin vain pois jaloista. Luulen, että tulee lumisade kun noin oli liikkunut. Karppakin alkaa hellittää.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013



lauantai 5. tammikuuta 2013

.. karppakelien takia. Pellot ja niiden laitamat kestää, mutta metsässä koiran jalka menee hangen läpi. Olen talsinut lumikengillä polkuja metsään, että voimme sentään tehdä päivittäisiä kävelylenkkejä siellä.
Kuvia pyydettiin, niin tässäpä tulee, näyttävätkö sohvaperunoilta.

Pojat sattui olemaan poseerausasemissa.

tiistai 1. tammikuuta 2013

 ja tekemistä riittää kun lunta tulee joka päivä. Kasvihuoneen katolta piti putsata myös lumet. Kolatöissä saa kuntoilua ja metsässä kahluu tuo kans jalkavoimia. Loitsun toissapäiväinen ei haitannut sitä yhtään, nyt alkaa kunnon puolesta olla ok. Laihahan se on, vaikka syö kahdesti tukevat sapuskat ja makupaloja päälle. Lumi on ihan nuoskaa, jänis ei liiku, eikä tuolla räntäsateessa kauan viihdy. Harjoittelua kyllä pitää jatkaa koko ajan, eiköhän se viimein mene - mikä lie mantelitumake! joka säätelee ja taipumus ajohommiin. Muisti tai päättely ei oikein pelaa kun joka puusta pudonneen lumipaakun jälki pitää tarkistaa. Vaikka näkyihän tuo vanhempikin pilkkivän.
Pentuja olen katsellut netistä, jokunen hyväkin oli. 

 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff