perjantai 27. joulukuuta 2013
Takkuista Tapania.
Maastossa ei jäljen jälkeä. Siellä missä lunta oli, pohja täynnä vettä, kankaallakin.
Talsimiseksi meni, paikkaa vaihdettiin useaan otteeseen, kunnes sentään vanhoja syöntejä löytyi.
Koirakin pyöri liian pientä, mutta kun ei ollut jänö liikkunut, tahtoo jäädä pistotkin lyhyiksi.
Päätettiin suunta pois lähdölle, kas siinä edessä jälkipari, ei merkkejä mistä siihen tipahtanut. Lallille kelpas ja kun työnsi kuononsa liian liki, jänö pomppas kuusen alta minusta 8m. Ajo tyssäsi puolen tunnin jälkeen eikä enää löytänyt. Käpälät oli lujilla, maasto antoi periksi ja hakkuutakin oli.
Siinäpä ne tämän vuoden koitokset. Reippaasti jäi Lallin metsäreissut plussan puolelle, ei tainnut ihan tyhjää montaa tulla. Nyt on lumi vähissä, pellot sulia ja ojat täynnä vettä. Ei valkko oikein uskalla liikkua, mutta uutena vuotena saadaan taas uutta lunta. Sitten uudet kujeet.

maanantai 23. joulukuuta 2013
lauantai 21. joulukuuta 2013
Lalli makasi pari päivää soffaperunana ja lähti sitten ulkoilemaan.
Ihmetystä aiheutti ylösnosto, puoliska tuntia takkusi ja ei ollut hyvää ajoa. Epäilys haihtui kun ajo lähtikin pyöriin taimikoissa, kunnes siirtyi metsäautotien yli. Tarkistuksen tulos, kettu.
Ajo lähti 10.35 ja reilun kolmen tunnin kohdalla etäisyys 15 sek. Sain passilta tiedon kahdesta näköhavainnosta. Kolmen ja puolen t. ajon jälkeen alkoi katkoja tulemaan, eikä kettu suostunut oikein pyörimään hollille päästäksemme. Matkaa kertyi n.22km.

perjantai 20. joulukuuta 2013
torstai 19. joulukuuta 2013
maanantai 16. joulukuuta 2013
Juoksutusta kaksi tuntia, tosin aamulla piti laskea yöjäljelle :) kun niitä näkyy olevan.
Arkuutta tullut lisää pupelle, pientä pyöritti ja siirtyi passilta aina pois, viimein tiheikköön. Kaksi kertaa näin, toisen kerran tuli tielle, josta koiran (n.5min. jäljessä) otin pois. Lämpöä 1.
Puolet ajoajasta meni tiellä seisoskeluun, kun joitain autoja kulkee tuossakin. Ajo alkoi sähkölinjan puolelta ja pysyikin, kunnes jänis näki minut ja vaihtoi puolta.

perjantai 13. joulukuuta 2013
Tehtiin uusinta, varmaan sama jäniskin. Nelisen kymmentä minsaa tallusteltiin, taisi olla aika tarkkaan sama paikkakin, jossa kerran aiemminkin on makoillut jänis. Tunteroisen päästä olin ajopaikalla, joka on toivoton ampumisen kannalta, tosi tiheikkö eikä jänis juuri aukoille tule. 100 min kohdalla koira sopivasti lähelle ja tuppuroi siinä jälellä sen verran että sain pois. Myrskystä ei haittaa, jokunen sentti lunta, aiempi sulasikin pois.
torstai 12. joulukuuta 2013
Aamusella hämärissä Loitsu äkkäs rusakon yöjäljet ja seuraavat puolitoista tuntia ravasi pitkin kylän peltoja. Viimein sain koiran metsän puolelle, kytkettynä. Satuttiin yösyönnille, josta päästin koiran irti, toivoen että jäisi hakemaan. Parin minuutin jälkeen tupurilla lähti, jänis heitti ympyrän ja palasi takaisin. Koira tuli minuutin sisällä paikkaan, josta näin metsurin hyppäävän ojan yli. Mutta !!!!! siihen jäi. Koirapa alkoi kiertää kehää melkein heti, haukun kera kiersi moneen kertaan.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Sitä luulis näin vesikelillä, että ajo sujuisi, mutta tökkien kulki. Kyllä meinasin kiertää pyssykän kuusen ympärille, kun en saa osumaan, ei sitten taaskaan. Kolmannella näkökerralla yritin, ja neljännellä näkökerralla varmistui, että pupu viiletti ihan ok kunnossa. Huomenna uusi yritys.
Hakua 90min. Ajoaika 2t45min.
perjantai 6. joulukuuta 2013
Että tällainen reissu. Kunhan metsän reunaan päästiin, puolen tunnin haulla nousi..... mutta kuinka ollakaan, ajo meni ihan vikaan. Tunteroisen pyöritti pellolla jonne hukka. Takaisin paluu ei mennyt ihan "nappiin" vaan päivään kuului 4-5km mutka pitkin metsäautoteitä. En tiedä oliko koira eksyksissä vai käyttikö tilaisuutta hyväkseen ja itsenäisyyspäivän kunniaksi vapaili yhteensä 26km. No, suotakoon, kunhan ei tavaksi ota.
torstai 5. joulukuuta 2013
Pakkasen torjuntaan täytyi hankkia lämpöhanskat. Nyt ei halla-ukko pistele herkkiä sormenpäitä vaan voin keskittyä täysillä luonnosta nauttimaan.
Huomenna ehtinee käydä ennen kuin pakkaset kiristyy liikaa.
Mahtava alkutalvi on ollut, paljon on päästy metsään ja ajoja, niitä pitkiäkin, on kertynyt ennätys määrät. Kaatoja neljä, kaikki !!!!!-mestariampujan kädestä.
Lalli pannaan tässä vielä ketunkin perään, onhan se joskus pari kertaa ajanutkin sellaista. Tarvii vesistöt jäätyä nyt ensin.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013
tiistai 3. joulukuuta 2013
Tällaiset +7 asteen kelit tänään, eilen -16 pakkasta.
Aamulla Loitsu juoksutti pantaa 8-9km, josta sitten Lalli sai viestin viejän osan kello 10.10. Ajo läksi 10.32 ja taas uhkaavasti lähti tietä kohti, joten autolla perään. Ensimmäinen passi oli myöhässä kun vein toisen koiran kotiin. Pois metsästä ja taas autolla eteen. Nyt jänis ei tullut tiheiköstä tuulen vuoksi ja patsastelin tiellä edestakaisin, että saan koiran kiinni jos yli tulee. Maantie meni lämmön vuoksi ihan silojäälle, ei siinä autoa saa pysäytettyä jos koira eteen juoksee.
Ei tullut 100m lähemmäs ja lopulta alkoi hukkaa ja katkonaista ajoa olemaan, joten hakasin koiran 13.00 pois.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Parin päivän lumitilanne on muuttunut ihan kahluu lumiksi. La olimme ihan tosi sateessa, mutta rusakko nousi 25min. kylmästä maastosta. Lyhyt pätkä vain.
Tänään taas harjoiteltiin tabula rasa- metsää. Nyt haku kesti 90min, eikä tuossa jälkiä näkynyt. Lyhensin tuon ajopätkän 120 min kohtaan, koska en saanut koiraa pois kun vasta 13.30. Ajo alkoi n. 10.30. Koira oli liikkunut ohuilla jäillä, mutta ei vaarallisesti. Päivän kahluuta yli 20km.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)