Toissapäivän n. 6cm lunta ja yöllä hentokerros yöjäljen päällä.
Ei jälkiä, Zetka tapansa mukaan kuljaili, kunnes lähti hakemaan. Metsästä seuraili metsään ja nevan reunaan, jossa äänellä ilmoitti kuumat jäljet. Sieltä jänis pyörahti ajolle. Ei oikein riemukasta ajoa saanut. Ovela jänis, kurvaili selän takaa läheltäkin, mutta jäi viimein kuusentarrin taakse ja sai hauleja nahkaansa.
haku 75/ajo 51min päättyi kaatoon.
Lähdimme ahnehtimaan toista, passi jäi välille odottelemaan koppia, mutta perillä olikin metsää raakattu ja jäniksen juoksumaastot pienentyneet. Eikä jäniskään ollut sama, jota pojat aiemmin oli liikuttaneet.
Zetka aloitti taas verkkaisesti, mutta siirtyi viimein metsään hakemaan.
Pieni kiivaasti viipottava jänis kiersi pientä aluetta, pariin otteeseen sitä paukutettiinkin, mutta sinne jäi. Päätettiin Sampolle hakea ensimmäinen kaato sieltä kun pyssyn kanssa en ole vielä liikkunut Sampon ajoissa.
Haku 83/ ajo 49 Lopetettiin kun alkoi jäämään seurasta liikaa.
Nyt huilia viikko.