lauantai 16. tammikuuta 2010

Perjantaina ennen puolta päivää 7 asteen kelissä lähdimme jaloitteleen, tarkoituksella katsastella joitain kotiperukoita. Ajo lähti 15.10 ja arvasin heti, että kepulisti käy ja koiraa ei saa pois. Pimeän alkaessa käpsehdin kotiin kahdeksi tunniksi odottelemaan, että jyry-sisu saa jaloitella rauhassa. Taskulampun valolla huitelin (ryömin myös) haukun perään, siellä poika veti ajamattomat jäljet edessä, mutta paljonko lie ollut perässä. Viisi tuntia tuli just kiinniotossa täyteen.
21.00 olimme kotona takas, koira hyvävoimainen, oli vielä aamullakin, mutta huomenna vasta metsään. Arvasin, ettei jänis tee helpolla hukkaa kun pimeä tulee, vaan pylkyttää kohtalaisen pienellä alalla.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Pari viikkoa vierähti tupakoirana, mutta onneksi oli vieraita ja ohjelmaa. Tänään oli -5 ja ulkoiltiin. Emäntä tallusti mettään lumikengillä ja parkkeerasi ne ojan penkalle, johon kohtaan hyppäsi ojan pohjalle jänis, matkalla koiraa eksyttämään. Lalli tuli haulla siihen 25 min myöhemmin. Ajo oli samassa paikassa kuin ed. kerralla ja just samaista katkonaista. Tunnin päästä kävin koiran hakeen pois ja tallustelimme kotiin. Matkalla näin ketun jäljet, siinä missä ketun jalka vaivatta yltää pohjaan, koira kahlaa syvää vanaa.

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Tiistaina katsastettiin oliko jänis liikunut lumisateen jälkeen N. 25Cm sitä taitaa nyt olla. Jälkiä ei ollut, mutta jänis löytyi. Ajo (tunti) huonoa ja katkoja paljon. Pari kertaa näyttäytyi.
Keskiviikon reissu tuotti samaa. Vähän liikkunut jänis majaili syönnin lähellä nevalla. Koira kaulaa myöten hangessa, ja pääsääntöisesti haukkui vain vähemmän lumen osuudella. Pari tuntinen paljolti hukalla. Uuden vuoden toiveena olis ettei enää lunta, tai sitten nollakeli välillä.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009


Tämä tyttö se panee tassuihin vipinää. Joku 50 km ei kuulemma tunnu missään ja ikää n. 10kk. Otan osaltani vastaan moitetta liian kulkevasta koirasta ja välitettäköön se VM :lle myös. Ymmärrän vaivan ja huolen.
Pakko oli noin upea pentu tänne saada, kiitos Sussu kuvista.

tiistai 8. joulukuuta 2009


Tiistai 8 .12 Nollakeli, koira irti 9.40. Löytyi heti pari hirveä ja jäniksen jäljet. Vaihdettiin suosiolla sivummalle. 11.22 ajo kanervikosta, vajaan tunnin ajeli siellä ja risukoissa jonne hukka. Rusakoita katsasteli toista tuntia, sitten siirryttiin metsänpuolelle. 13.50 kellahti jänis vartin pika-ajosta. Lalli syölähti siinä mm. sydämen ja lähdimme siirtymään autoa kohden. Siinä oli ennen autoa ne aamullisen jäniksen jäljet ja nopea ylösotto14.26. Siinäpä sitten tuli pimeä kun koira ei tullut metsästä taaskaan. Kävin kotona nylkemässä jäniksen ja lähdin koiraa hakemaan. Sattui viimein tulemaan tielle josta juoksin kiinni. Yhdeksän tunnin reissu tänään.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Tänään kello 10 syöntipaikalta irti, 40 min. jänis ylös. Tosi huonosti kuului tänään haukku, ajo kulki ojan pohjia ja aika kaukana pyöri. Piti liikkeellä jatkuvasti että oisi kuullut haukun. Ajo oli tuon tuostakin hukalla, 120 min sain 65 min. ylös. Sitten vaihettiin paikkaa. 12.10 hakua 2 tuntia, syöntijäljet löytyi, ylös ei. Ajeltiin kotiin 14.30. Aamulla oli kotitien yli jäljet, yleensä rusakko käy, mutta metsäjänis se oli ja nousi 14.50 . Jäin odottelemaan ja sain pupun istumaan 7 metrin päähän. Siitä kun ajo meni ohi, läksin pyssykkää hakeen:/ odottelin hämärään, ei tullut läheltä enää ja koira jäi ajelemaan. Kuistilta kuulostelin kun hukkaa oli välillä, mutta periksi ei taas annettu, ajo tuli aina lähelle välillä, koiran sain pimeässä haksautettua haukusta kiinni 18.00 aikoihin.

torstai 3. joulukuuta 2009

Pakkasta -7, kuuraa puussa ja maassa. Hajuja oli, ei vain johtanut mihinkään. Yöjälki löytyi parin tunnin jälkeen ja 30min. haulla ajo lähti, mutta huonosti kulki n. vartin. Koira hukkaa selvitteli taas puolitoista tuntia. Välillä tuntuu että se gps oisi hankittava, vaikka maastot on tuttuja, koira vaan ei näyttäydy herkästi.
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff