sunnuntai 26. elokuuta 2012

Päästiinpä viimein metsään lauantai aamuna. Loitsu pääsi, Lallin haukku kuuluikin sitten kolme tuntia tuonne nevan taakse ja vähän häiritsi kaverin hakua. Pari "lähtöä" tuli, mutta en niistä oikein selvää saanut kun lyhyitä tuuppauksia olivat. Virtaa taas tietysti riitti.
Kotimatkalla vielä uintiharjoittelua kun rahkan peittämä vetinen ojanhaara petti alta ja eka kertaa joutui poika uimasilleen. Karsea mudan lösy lähti suihkussa. Juoksu matkaa kertyi sen yli kaksikymmentä kilsaa. Herkkyyttä oli liikaa, mutta hukkahaku oli nyt lähes hiljaista, joitain yksittäisiä möläyksiä kuului sentään. Heti hajusta Loitsu menee sekaisin ja aloittaa hirveän kiljunnan, onneksi ajettavakin sieltä lähtee, ettei tyhjää kiljahtele.
 

perjantai 4. toukokuuta 2012


TULOSSA:
Loitsu 18.5. täydet 2 vuotta
Tätäkö se kuvaa... ! Jep, sepelrastas- pariskunta on pihamaalla viipynyt viikon verran, lähtö norjan kalliomaisemiin edessä.
Missäs ne rusakot taas luuraa.
18.4. Lalli 6 vuotta

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012


Menneen talven lumia- kohta.
Kauneinta kevättä ja kesää. Palaan syksyllä taas koiruuksien tiimoilta päivittelemään niiden touhuja.
Tämän Tapionkennelin pienen Kaarna-pojan löysin helmikuun hangilta mennä viipottamasta. Ihmeen luonnollisen näköinen ja ainutkertainen kokemus, onneksi sain ikuistettua.
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff