perjantai 7. lokakuuta 2016
Kovin ovat menopäällä, eivät paljon pyörimään jää vaan pinkovat paikalta välittömästi, siksi kait ovat vielä hengissä. Taisi Zetka olla vähän väsähtänyt kun kumpainenkin jäi taipaleelle, eka jäi ilman hukkahakua ja toistakin haki vain kymmenisen mnuuttia. Jälkimmäinen pääsi yli tunnin haun jälkeen karkaamaan eikä koira tainnut saada siihen kunnon tuntumaa sen 1.5km matkalla, joten sinne jätti.
Ollaan n. 4km erolla 4-tiehen ja noin kilometri taisi jäädä väliä kun koira luopui. Ei ole turvallinen tuokaan alue, vaikka tilaa oisi juosta vaikka minne muualle. Hakemaan ei pääse kuin pitkästi kiertämällä. Turhia alueita koluttiin myös, kovin oli köykäistä Zetkan haku siellä.
Ensi viikolla jatkuu.

tiistai 4. lokakuuta 2016
perjantai 30. syyskuuta 2016
Veriarvot ok. molemmilla. Tänään hakuharjoitus ok. 200- 500 m laajuisia lenkkejä, jotka kestikin 15-30min. Jänistä ei ollut tarkoituskaan löytää, vaan kylmähakua reenata. Tuuskaaminen jatkui jos vähän jotain hajun tynkää oli. Zetka koitti ilmasta ottaa vainua kun nuuhki nokka pystyssä. Kotiin päästyä alkoi ryystäminen ja yökkääminen.
Nyt 30.9. klo 14.00 ovat kaikki koiruudet kuurin aloittaneet, kun saatiin tilattua lääke, jota ei ollut kuin tukussa. Lääke on uusi, joten eipä siitä ja sen vaikutuksista vielä tiedä.
Nyt 30.9. klo 14.00 ovat kaikki koiruudet kuurin aloittaneet, kun saatiin tilattua lääke, jota ei ollut kuin tukussa. Lääke on uusi, joten eipä siitä ja sen vaikutuksista vielä tiedä.
maanantai 26. syyskuuta 2016
Nyt päädyin keskiviikkona ottamaan Zetkan mukaan ell kun Lalli menee vuosikontrolliin. Ei toimi yhtään nuo haku hommat. Tänään panin Sampon jälkeen (30min) samaan maastoon hakemaan koskapa pikku-veli ei saanut ajolle. Tuhrusti parikymmentä minuuttia aina paikassaan,ei hyvä.
Ei koirakaan tykkää tuollaisista metsäreissuista. Katsotaan viikon päästä saadaanko muutosta aikaan.
zetkaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)