keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Äidille  1.3.1925 - 5.12..2017

Silmät tottuivat hämärään kun äsken kahlasin metsän sisään.
Alussa jo lampun sammutin. Kelkan reen jälkeen askellinjani sovitin.
Kukaan ihminen ei näe minua juuri nyt.
Kukaan minulta ei vaadi mahdottomia nyt.
Kukaan minusta ei tiedä.
Sulaudun maastoon kuin kävyt.
     
            (apsoluuttinen nollapiste, mustaa ei ole.)

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Nyt jänis sentään käyttäytyi normaalisti, eikä samoja polkuja käyttänyt.  Punaista jäi hangelle kun pussukan iho oli rikki. Lunta ei metsässä paikon ole puolukan varpujen peitöksi asti, joissain paikoin 20senttiä. Nyt sitten katsotaan milloin pakkasten jäädyttämään maastoon on asiaa.
Jänis on alkanut liikkumaan, siellä täällä näkyy jälkiä, täytyy olla tyytyväinen, koska useimmin se ajolle saadaan.

perjantai 1. joulukuuta 2017

30.12 &1.12.  Kelit suojalla, joten pojat on päässeet ulkoilemaan. On kyllä outoa Zetkan työskentely. Jänis kulkee suojalumella pintoja pitkin, eikä koira pysy ollenkaan jäljellä. Mölisee oudosti silloin tällöin. en ymmärrä yhtään mikä on.
Tänään kävin katsomassa kun Sampo yritti pysyä jäniksen jäljellä.  Varma nosto, mutta ei vaan nokassa pysynyt. silmällä oli aika mahdoton edes jälkeä erottaa, saati että minkä ikäinen jälki. Osa tosin oli hiukan lumen alla. Ilmeisti jälki ei haissut. Toivottavasti siinä selitys. Seuraavaksi odotellaan pakkaskelejä.

tiistai 28. marraskuuta 2017

28.11. + 1 suojasää, vähäistä vesisadetta. Yöllä myös suojaa.
Vielä ehti käymään koirat metsänpuolella jaloittelemassa, vaikka oli kyllä kuortakin. Metsässä lumi oli mössöä, eikä kumpaisellekaan vaurioita tullut. Zetka kulki hypimällä loikkaa kuoren päällä, inhottavan äänen sai aikaiseksi murskaantuva kansi.
Sampolla oli etsinnässä vanha kova jälki, sitä perkkaili toista tuntia.
Zetkalla meni laajemmaksi hauksi, vaan yöjälki kun löytyi, alkoi äänen anto. Tuo ilmiö kiinnosti sen verran että kävin katsomassa tilannetta. Metsässä oli jäniksen jälkiä, jopa useammalta päivältä. sulanneita yöjälkiäkin oli, ehkä ne haisi jossain kohtaa, tiedä häntä. Mihinkään se haku ei kuitenkaan johtanut.
Nyt on arvoitus noiden kelien kanssa. Toiveissa olisi kunnon talviolosuhteet. 

torstai 23. marraskuuta 2017

- 7, kova tuuli, kevyttä pakkaslunta.
Sampolle ekaa kaatoa yritettiin. Kolme näköhavaintoa ja siinäpä se. 31min hakua ja puolitoista ajoa, hukka tuli ajoradan takareunalle. päivän juostumatka n. 20km. Pitää alkaa kuljettaa pyssykkää muassa, nyt kun jänis ei juuri teitä pitkin juokse.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

-9 ;uutta puuterilunta. Zetkan haku lähti ok, mutta sitten äänen kanssa parikymmentä minuuttia. Ajo oli epätasaista ja periä oli riittävästi. Viimein kulkeutui tiheikköön, josta tupurilla tuli takaisin lähtösuunnille. Polun yli menevillä jäljillä odottelimme Sampon kanssa neljä minuuttia koiraa, milloin lienee jänis siitä mennyt.  Otinpa koiran (73min.) pois ja jatketaan kun saadaan taas oikein viheliäinen vesi+räntäkeli. Katsotaan löytyiskö koiralle sopivaa keliä.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Tässähän on tullut vallan pitkä päivitysväli. Reissua on tälle syksylle tullut ennätyksellisen paljon.
Se kun koira aikaistuu, lisääntyy matkustaminenkin. 
On ollut märkää ja sulaa keliä, nyt on 19.11 ja saatiin pitkästä aikaa lumilunta maahan. Jotain on välillä ollutkin, mutta hetipä vettä satanut perään. 
Sampo on hoitanut testikoiran virkaa noin pääsääntöisesi kun Zetka on levähdellyt reissujen välillä. Sampon haut ovat pitkiä, kolme- viisituntisia, hirveä on ajettu jonkin matkaa ja sen semmoista. 
Zetkan reissu Rovaniemelle ei poikinut juuri mitään hyvää, mutta sellainenkin ihme koettiin, että hakuhaukkua tuli ylenpalttisesti. Nyt en ole muistanut koko juttua, koska ajot ovat lähteneet tavanomaisesti suoraan hausta ajoon- tyylillä. 
Eilen oli omat kokeet ja vieraat koirat maastoissa, koska toinen tuomaroitavastani maastosta jäi kokeilematta, meni Zetka sinne lumisateella  puol kolme. 
Puoli tuntinen jäi erästä vielä käyttämättä kun jänis sopivasti erkani tuosta penkalta ja pääsin ajon väliin.


Periksi ei voi antaa. Tunnustan, että kotoa seurasin Sampon uurastusta, kunnes nopeasti autoon ja tielle kiinniottoon. Ylihän ne ehti, vaan koiran sain pois.
Siinäpä se sunnuntai vierähti poikain harrastuksen parissa.

  








 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff