sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Sampo kyllä nostaa jäniksen,
 n.2t.haku  4t ajo,200min haukkua. 138,km. puunaluskarpat kuluttivat nilkoista ja ranteista karvaa.Hapoilla ei lihakset olleet, yö meni hyvin ja liike normaalia. Hurjalta tuntui, vaan en saanut itseäni jäniksen ja koiran väliin. Kävin kotona välillä vaihtamassa kuivat vaateet, jotka nekin oli läpimärät kotiin tullessa.
Suksilla ei tehnyt tuolla mitää, jänis pyöritti tiheiköissä, eikä sukset pysyneet pinnalla. Tosi leveät ja lyhyet ne on, mutta kärki on olematon, se sukeltaa kinokseen. Sekin vielä menis, mutta siteet on kantamallia eivätkä sovellu suksen nosteluun. Kantti ei pidä, ojista ei pääse ylös. Kaatuilu kuuluu kans asiaan, kyljellään tai selällään.
Kyllä etsin kunnon lumikengät .
Sampolla oli etujalkojen sisäpuolen säärissä nirhaumia. Laitoin siteet, jotka ovat saaneet olla. Takajalan reunimmainen kynsivalli vuoti. Virkeä ja eloisa olemus pojalla on.
Ihmettelen noita muiden koirien kulkemia ajomatkoja yli 40km. jäniksellä. Sampo on keskinopea menijä, vaikka oisi lumikelikin jää usein alle 10km.


perjantai 12. tammikuuta 2018

 Joudut vielä juoksuhommiin.

torstai 11. tammikuuta 2018

Oli siellä ketun kulkua aika monessa kohdin, vaan se ei kiinnostanut. 100min / 8km. Aikaa meni taas reilusti, vaan eipä tarvinnnut kahlata, jänis luikki viimein tien yli. Makkarapala vaan loikan päälle ja kops kiinni. Kelit on aika julmia, karvojen kulumisella ranteista,
niillä nyt selvittiin.
Nyt on talven kovimmat pakkaset (-15 ) käyty hihnalenkillä vaan. Lauantaina maastoissa dreeverit, joten tiedossa mukavaa vaihtelua ja nuotioimista. Jos sitä ensi vuonna jo oltais tuomaroimassakin , niin hyvä tutustua etukäteen dreeveiden työskentelyyn.

tiistai 9. tammikuuta 2018

 Maaston testi. Halavatun pakana.. meinasin läpähtyä.



















torstai 4. tammikuuta 2018



Ekaa jänistä ei kauaa ajettu kun tiestö oli tukossa, ei päässyt kuin just eteenpäin. Ajo tuli tien yli
ja nappasinpa kiinni. Koemaasto testaustahan se olikin.                              

Siirto pihlajakankaan maastoon testaamaan koemaastoa. Hyppäsimme autosta, minä aloin lapiohommiin ja Sampo alkoi haukahdella välittömästi. Ei se ihan siinä ollut, mutta  parin sadan metrin päästä jo alkoi tosi toimiin.
Jopas luikerteli niin että en havaintoja saanut, vaikka yritin autollakin siirtyä, josko luikkisi jostain näkösältä.
Lumikengillä viimein talsin ojanpohjaa aina tuonne toiseen päähän, johon kummallisesti koira jäi pyörimään pientä ympyrää ja varttiin ei tapahtunut mitään. Ihan en päässyt hukalle kun koira alkoi valumaan autoa kohti. Ketun ja näädän jäljet sekä teeriparvi sai pohtimaan, että
niiden perkkuita taisi hamuta.
Hanki kantoi varmasti muuallakin kuin puiden alla , koska vauhtia oli ihan kohtuudella. Vaurioita ei tullut, pintoja oli enimmäkseen menty.

lauantai 30. joulukuuta 2017

                                         
Nollakeli, vesisade metsässä, uutta mätälunta. Sampo juoksenteli pitkin metsäautotien ajouraa eikä
osoittanut hakuhaluja. Jossain vaiheessa sitten siirtyi ojan pohjaa myöten metsään eikä kauaa mennytkään kun komea ajoääni kajahti. Oli siinä hirvimies passissa kuunnellut ajoa, jossain kilsan päässä. Kotimatkalla oli kotitien varressa tulille siirtynyt, ja halusi nähdä koiran, joka niin komeasti jänistä ajoi. Kivahan se oli Sampoa näyttää, alle kaksi vuotista pikkukoiraa.
Olihan pehmeää lumi ja märkää ja polveen asti upottti kun hain koiran metsästä. Jonkin verran koiraa kantoi, mutta kyntämistä silti. Ojan pohjia käyttivät molemmat jonkin verran. Kehno keli, puista pudonnut lumi ja roskat sekaisin , siinä ei jäniksen jäljet juuri erottunut ja jälkitarkasti oli polkenut eteenpäin.
Kaksituntia oli ja 85min kännykkään haukkua. Jänis pyöri tunnin kohdalla tuossa sykkyrässä, mutta selvitti sen , käytti lenkin nevalla ja palasi takaisin keskiöön. Tielle ei yrittänytkään, syksyllä sitä sitten käytetään. Ehjänä paikat tänäänkin.
Tämä vuosi tuli täyteen. Pääsääntöisesti on ollut myönteinen fiilis, jänistä on löytynyt ja ajoajatkin on ihan mukavia, mutta Sampoa en ole raaskinut vielä tosi koitoksiin viedä. Neljä tuntia + haut tuntuu vielä liian rasittavilta tuollaiselle kevyelle pojalle eikä metsäreissut vielä ole sillä pohjallakaan.
Ensi syksynä sitten siirrytään sille puolelle, jossa kestävyttä kasvatetaan toisella volumilla. Ja hirvi hommat pitää karsia, niitä oli syksystä jokunen, lumella niitä ei ole ollut.
Tästä ne päivät pitenee... ainakin valon puolesta.  -ehtii kahta koiraa käyttää samalle päivälle.


 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff