lauantai 28. helmikuuta 2015



Kaikki loppuu aikanaan....aivan mahtavaaaa,
Tämä eräksi 90min ajosta. Kolmas päivän jänis vasta onnistui jäämään ajettavaksi. Lunta tarpeeksi, mutta metsät osin jo pälviset ja kantoivat VAIN koiraa.
Hyvin junnu jaksoi 22km taivaltaa, tosin nuotioinnin ajan levähti - se olikin eka notski tälle talvelle.
Seuraavaksi harrastetaan näyttely/poseeraamista, käydään juoksulenkkiä kesäaikaan, jotta syksyllä
onnistuisin kiinniotossa. Zetka onkin ensi syksyyn mennessä jättänyt vintiöhommat, hope.
Kaikille taas kiitokset blogilla vierailuista ja mukavia kevään ulkoilupäiviä, toivottavasti tavataan
näyttelykehän reunamilla. Terv. Pirjo ja koiruudet.
Ps. Pyssykänperä menee uusiksi, jospa sitten ensi syksynä minäkin osuisin.
Ps,ps. Unohtui, että jahdin aluksi näin ekaa kertaa maakotkan, nousi n. 100m päästä, upea näky.

Kauden saldo: syksyn pönötin metsässä tai kuljetin maastossa kun Lalli ajoi. Kertaakaan en päästänyt poikia yhdessä irti vaan vuorottelin. Yhdesti panin Lallin suoraan jatkamaan Zetkan ajoa, mutta en koskaan toisin päin vaan pentu haki itse omat ajettavat. Alku aikoina piti kulkea vähän kaasina, mutta tammi- ja helmikuun haut olivat jo itsenäisiä.

marraskuulla alkoi ajelemaan.
joulukuussa oli ongelmana lyhyet ajot ja pois tulot.
tammikuussa kun ekat jänikset ammuttiin, alkoi ajot maistumaan ja 90min - aina 230min.
helmikuulla oli liikaa lunta, siksi ajot pitenivät mutta matkavauhti putosi. Intoa riitti,
yht. 13 hyvää ajoa ehti kautena tekemään.
Nykyjään meidän maastoissa on kaikki suurpedot edustettuina, karhu, susi, ahma ja ilves. Että sillee.


maanantai 23. helmikuuta 2015


250m päässä ilves yrittänyt rusakkoa liukutaklaamalla saada kiinni. Lalli illalla haukkui pihalla. Pitää vähän katsoa, milloin päästää poikia pihalle yksin. Eikä susilaumakaan kaukana liiku, oisko 12km kotoota yleisimmin nähty tänä talvena.
Potkurilla liikkeellä, pellolla kantaa kun lumikengällä potkii ja muovipohjat jalaksissa.
Zetka ei uutterasta hausta huolimatta löytänyt, mutta setä-eno nosti sentään kun pannan sai. Tunnin sai ajaa, sitten hain pois.









tiistai 17. helmikuuta 2015



35min haku, ajoa 230, josta loppuosassa jo jänis kaukana edessä. Kahden tunnin ajon jälkeen oli 15min jäljessä. Hyvin kuljetti, kilometrejäkin kertyi 21, eikä vaurioita vaan intoa oisi riittänyt vielä.  
Tieten en osunut kun kerrankin pääsin pyssyttään. Se harmittaa koiran puolesta kun tekee kovaa duunia siellä ja emäntä tämmönen.... 

lauantai 14. helmikuuta 2015

Nyt on Zetkaa pidettävä silmällä kun meinaa karkailla yksin metsään. Aamulla sentään pillillä tuli,
Sitten haku sen uudestaan, mutta tuo rusakko ei pysy täällä vaan karkaa tien yli. Siellä meni tien yli sekä rusakko että metsuri minun molemminpuolin. Saatiin koira  pelastettua, mutta lähti yksin taas hakemaan ja löysi valkon. Metsurin ajosta (n.2t) eksyi taas rusakon perään ja tielle. Zetka kyllä vaihtaa ajettavaa, näköjään kun alkaa jäädä ja jäljet risteää.
Rusakko juoksee ryntäillen siinä kun metsuri liikkuu harkitummin - siksi en halua koirieni ajavan rusakkoa. Hanki kantaa Zetkaa, nyt kilometrejä kertyi kahteen tuntiin 9km. Ja jänis liikkui laajemmin kun ei ollut passittajaa maastossa.  

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Ei siitä nää vilahdustakaan. Taas jallitettiin, lujassa on kun koira jää jälkeen. Ajo lähti nopeesti, mutta kierteli passit sopivasti,
lumen pinta oli alentunut, mutta pehmeää kahlattavaa.
Nyt paussia... kellukat alkaa hiertyä.
Neljättä tuntia kauhoi, siitä puolitoista katkotta alkuun.
6km eteni. Pari päivää +5 kelit.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Zetka 8kk
Näkee, ettei enää muutoksia juuri tule ja matalampi vielä kun Lalli.
Nollakeli. Ajo nousi  nopeasti kello 9, ajo oli takkuista kun jänis kyykki pi.. moisessa kinoksessa. Neljän tunnin jälkeen hain koiran sieltä lumikengillä eikä oma (se on n. 80cm)riittänyt. Matkaa n. 7km, joten lujaa ei mennyt missään vaiheessa, toisaalta periksi ei antanut vaikka joutui sotkuja setvimään melkoisesti tiheässä kuusikkomaastossa. Paikka on sellainen, että huononakin lumitalvena siellä sitä on kahluulumet. Sinne jäi taas jussukka jatkamaan jumppasua.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Alkuun meni syönniltä takajälkeenkin. Paljon lumisateen peittämiä jälkiä, mutta nousi kuitenkin.

maanantai 2. helmikuuta 2015






On vielä saukko maisemissa.

Täällä ajan minä - näyttää Zetka

 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff