perjantai 24. elokuuta 2018

kolmikko tähän aamuun. Jäniksiä olisi, mutta ajuri ei ollut oikein tehtäviensä tasalla.  viimeinen sitten kuurupiilon jälkeen vähän juoksi,että sai ajontynkää.
Sade lopetti sitten senkin ja tulihan tuossa viisituntinen zetkalle, tosin ookatessa meni aikaa kun paikkaa vaihdettiin tuon tuostakin. Siinä oli mutajuoksua, tielläkin kiitettävästi ja suttaamista karheikossa, ottipa tuosta selvää. Jäniskanta on ihan sopiva, kasvaaa sasivat ,mutta eihän sitä tiedä, eri ikäisiä siellä pyörii.

tiistai 21. elokuuta 2018

Ma Sampo rallatteli itseltään jalat alta ja äänijänteet vähintään yhtä löysäksi.
Ylösnostoon kannattaa satsata, yöjälki alkoi olla kuivan yön ja kovan tuulen takia osaavien hoteissa. Eka tunti oli kiireinen, laajoja hukkahakulenkkejä, mutta tulostakin tuli. Toinen kulki paremmin, eikä jänis tullut tielle vaan laajensi reittiä uusiin suuntiin.
Kolmatta tuntia mentiin ja siinä kohtaa koiran sain pois. Illalla oli jo ruokakattiloita kolistelemassa. Oiva veto tähän kohti.

Zetka sai lyhyen ajon, mutta heti oli suunta väärään ja tieltä sitten pois.
Uusi päivä kaiken voisi muuttaa, no, kyllä tänään tiistaina aamulla sattui jänis nopeasti taas lähimaastoon. Tämä sitten veteli tietä ja ehti takaisinkin pienen metsälenkin tehtyä ja sinnikkäästi toisella yrityksellä ohitti minut, kun niin oli päättänyt.
Niin oli zetkakin taas päättänyt, että eihän se siitä mennyt ja kunnes oli ajolenkkinsä uudelleen kiertänyt, tuli sitten nöyrästi liki puoleen tunnin hurjalta ja ajeli reippaasti maisemaa käyttävää jänistä sen melkein erän loppuun. Uimahommiin ei varmaan näin kuivana kesänä tarvinnut alkaa, mutta pahalta mudalta koira haisi kun pesulle vein. Ei siinä ykkösen pohjia tullut, vaan treeniähän nämä ovatkin.
Aamuisin 5° pintaan ja nopeasti lämpenee, vaan jos 4.45 koira hakuun ja 7. kotona, niin nopsasti sujui. Täysi erä jäi tosin vartin vajaaksi kun koira tuli sopivasti tien ylitykseen.

maanantai 6. elokuuta 2018

Treenit menneet höpsis liiallisen kuumuuden kanssa, heti aamusta vähän kävelyllä käyty.
Näyttelyt meni hupaisasti, kerran oli Sulo Sampo mukana, taisi kertyä viisi käyntiä kaikkiaan.
Kokemusta kertyi kavereiden dreeverin näytöistä. Onnistunut kesä, kolme senttiä ja kaksi varasertiä ja siliä eri ja eh. Samoja tuomareita kuin beagleillä, joten siinäkin osiossa kokemus karttui, tarvinneeko sitä sitten, ei näiden kohdalla varmaan.
Pikkuhiljaa aloitetaan maastot, niissäkään ei mitään suuria odotuksia, kanta taitaa olla aika surkea. Kunhan ajettava oisi jänis eikä joku muu liikkuva. Sitäkin nuorempi tahtoo harrastaa jos aikaa jää hölmöilyyn.
Puoli vuotta pyörähtää käyntiin ja kotiaskareet saa jäädä vähemmälle, jess!..
 aina se kotiolot voittaa kun nuotiota saa alkaa virittelemään.
 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff