lauantai 30. joulukuuta 2017
Nollakeli, vesisade metsässä, uutta mätälunta. Sampo juoksenteli pitkin metsäautotien ajouraa eikä
osoittanut hakuhaluja. Jossain vaiheessa sitten siirtyi ojan pohjaa myöten metsään eikä kauaa mennytkään kun komea ajoääni kajahti. Oli siinä hirvimies passissa kuunnellut ajoa, jossain kilsan päässä. Kotimatkalla oli kotitien varressa tulille siirtynyt, ja halusi nähdä koiran, joka niin komeasti jänistä ajoi. Kivahan se oli Sampoa näyttää, alle kaksi vuotista pikkukoiraa.
Olihan pehmeää lumi ja märkää ja polveen asti upottti kun hain koiran metsästä. Jonkin verran koiraa kantoi, mutta kyntämistä silti. Ojan pohjia käyttivät molemmat jonkin verran. Kehno keli, puista pudonnut lumi ja roskat sekaisin , siinä ei jäniksen jäljet juuri erottunut ja jälkitarkasti oli polkenut eteenpäin.
Kaksituntia oli ja 85min kännykkään haukkua. Jänis pyöri tunnin kohdalla tuossa sykkyrässä, mutta selvitti sen , käytti lenkin nevalla ja palasi takaisin keskiöön. Tielle ei yrittänytkään, syksyllä sitä sitten käytetään. Ehjänä paikat tänäänkin.
Tämä vuosi tuli täyteen. Pääsääntöisesti on ollut myönteinen fiilis, jänistä on löytynyt ja ajoajatkin on ihan mukavia, mutta Sampoa en ole raaskinut vielä tosi koitoksiin viedä. Neljä tuntia + haut tuntuu vielä liian rasittavilta tuollaiselle kevyelle pojalle eikä metsäreissut vielä ole sillä pohjallakaan.
Ensi syksynä sitten siirrytään sille puolelle, jossa kestävyttä kasvatetaan toisella volumilla. Ja hirvi hommat pitää karsia, niitä oli syksystä jokunen, lumella niitä ei ole ollut.
Tästä ne päivät pitenee... ainakin valon puolesta. -ehtii kahta koiraa käyttää samalle päivälle.
perjantai 29. joulukuuta 2017
Zetka lopetti tämän vuoden, pirtistä suoraan jänikseen kiinni. yöllä ennen lumisadetta lie makuulle kuusen alle mennyt, kun menojälkiä ei näkynyt. Kolmessa tunnissa ei matkaa sitten kertynyt kuin +4km. Jänis käytti mäntytaimikoita ja tiheitä ojanpenkkakasvustoja. Aikani emmittyäni ja kun kaikki ennakot päätyivät jäniksen kääntymiseen, pääsin lopulta jäljelle. Siinäpä se hukka tuli ja huutamalla koira kääntyi takas pienellä vinkumisella tuli kiinniotettavaksi.
Oli lumikengät ja silti upotti, lunta puissa ja niskassa. Kova urakka Zetkalle vuoden päätteeksi.
Zetkan tämä vuosi oli täynnä kisaa, juuri ei reenaamaan ehditty kun piti levätäkin. Oli monenlaista tulosta, lapsiakin 15 siirtyi hiomaan omia taitojaan jäniksen ajossa. Iskäkin sitä vielä joutuu hiomaan.
Tässä nämä pari kuukautta Zetka saakin jolkotella jos hyviä kelejä saadaan.

tiistai 26. joulukuuta 2017
TUNTIA AJOA.
Entäs sitten tämä toinen suhari. Kotipihalta syöksyi risukkoon ja porinat alkoi. tuossakin ajoalalla oli kaksi eri jänistä pyörinyt. Syönnöksiä oli runsaasti ja monensuuntasta liikennettä pidetty parin päivän ajan, vanhemmissa hiukan kuuransekaista päällä. Pintalumi oli irtonaista ja siksiköhän Sampolla meinasi olla työlästä pysyä ajolla. Välillä oli puolikin tuntia jälessä, ajeli niitä sitten kun eteen sattui.
Kuljetut pohjat oli tosi kovalla karpalla, mutta kumpainenkin selvisi hyvin, joten loppuviikon nollakeliin päästään taas jotain hurvittelemaan.
keskiviikko 20. joulukuuta 2017
Vettä satoi kuin kesällä. Lumi vetistä mössöä sen kolmekymmentä senttiä. Koirilla ongelmia pysyä ajon mukana. jänis teki sellaista vikuraa, että siinäpä ajosta ei tullut mitään. Tunnin ajot + nostot kumpaisellekkin. 9.30- 15.30 harrastusta, pimeällä hain Sampon pois kun viimein sai taimikosta jäniksen lähtemään väljemmälle. Molemmat hakivat hyvin, mutta sittenpä ajot oli paluuperien ja pyöritysten selvittelyä enimmäkseen. Siitäpä joulutauolle sopivasti. Märkää oli ja nyt luvatut pakkaset tekee omat juttunsa. Leppoisaa Joulua.
keskiviikko 6. joulukuuta 2017
Äidille 1.3.1925 - 5.12..2017
Silmät tottuivat hämärään kun äsken kahlasin metsän sisään.
Alussa jo lampun sammutin. Kelkan reen jälkeen askellinjani sovitin.
Kukaan ihminen ei näe minua juuri nyt.
Kukaan minulta ei vaadi mahdottomia nyt.
Kukaan minusta ei tiedä.
Sulaudun maastoon kuin kävyt.
(apsoluuttinen nollapiste, mustaa ei ole.)

sunnuntai 3. joulukuuta 2017
Nyt jänis sentään käyttäytyi normaalisti, eikä samoja polkuja käyttänyt. Punaista jäi hangelle kun pussukan iho oli rikki. Lunta ei metsässä paikon ole puolukan varpujen peitöksi asti, joissain paikoin 20senttiä. Nyt sitten katsotaan milloin pakkasten jäädyttämään maastoon on asiaa.
Jänis on alkanut liikkumaan, siellä täällä näkyy jälkiä, täytyy olla tyytyväinen, koska useimmin se ajolle saadaan.
Jänis on alkanut liikkumaan, siellä täällä näkyy jälkiä, täytyy olla tyytyväinen, koska useimmin se ajolle saadaan.
perjantai 1. joulukuuta 2017
30.12 &1.12. Kelit suojalla, joten pojat on päässeet ulkoilemaan. On kyllä outoa Zetkan työskentely. Jänis kulkee suojalumella pintoja pitkin, eikä koira pysy ollenkaan jäljellä. Mölisee oudosti silloin tällöin. en ymmärrä yhtään mikä on.
Tänään kävin katsomassa kun Sampo yritti pysyä jäniksen jäljellä. Varma nosto, mutta ei vaan nokassa pysynyt. silmällä oli aika mahdoton edes jälkeä erottaa, saati että minkä ikäinen jälki. Osa tosin oli hiukan lumen alla. Ilmeisti jälki ei haissut. Toivottavasti siinä selitys. Seuraavaksi odotellaan pakkaskelejä.

tiistai 28. marraskuuta 2017
28.11. + 1 suojasää, vähäistä vesisadetta. Yöllä myös suojaa.
Vielä ehti käymään koirat metsänpuolella jaloittelemassa, vaikka oli kyllä kuortakin. Metsässä lumi oli mössöä, eikä kumpaisellekaan vaurioita tullut. Zetka kulki hypimällä loikkaa kuoren päällä, inhottavan äänen sai aikaiseksi murskaantuva kansi.
Sampolla oli etsinnässä vanha kova jälki, sitä perkkaili toista tuntia.
Zetkalla meni laajemmaksi hauksi, vaan yöjälki kun löytyi, alkoi äänen anto. Tuo ilmiö kiinnosti sen verran että kävin katsomassa tilannetta. Metsässä oli jäniksen jälkiä, jopa useammalta päivältä. sulanneita yöjälkiäkin oli, ehkä ne haisi jossain kohtaa, tiedä häntä. Mihinkään se haku ei kuitenkaan johtanut.
Nyt on arvoitus noiden kelien kanssa. Toiveissa olisi kunnon talviolosuhteet.

torstai 23. marraskuuta 2017
keskiviikko 22. marraskuuta 2017
-9 ;uutta puuterilunta. Zetkan haku lähti ok, mutta sitten äänen kanssa parikymmentä minuuttia. Ajo oli epätasaista ja periä oli riittävästi. Viimein kulkeutui tiheikköön, josta tupurilla tuli takaisin lähtösuunnille. Polun yli menevillä jäljillä odottelimme Sampon kanssa neljä minuuttia koiraa, milloin lienee jänis siitä mennyt. Otinpa koiran (73min.) pois ja jatketaan kun saadaan taas oikein viheliäinen vesi+räntäkeli. Katsotaan löytyiskö koiralle sopivaa keliä.
sunnuntai 19. marraskuuta 2017
Tässähän on tullut vallan pitkä päivitysväli. Reissua on tälle syksylle tullut ennätyksellisen paljon.
Se kun koira aikaistuu, lisääntyy matkustaminenkin.
On ollut märkää ja sulaa keliä, nyt on 19.11 ja saatiin pitkästä aikaa lumilunta maahan. Jotain on välillä ollutkin, mutta hetipä vettä satanut perään.
Sampo on hoitanut testikoiran virkaa noin pääsääntöisesi kun Zetka on levähdellyt reissujen välillä. Sampon haut ovat pitkiä, kolme- viisituntisia, hirveä on ajettu jonkin matkaa ja sen semmoista.
Zetkan reissu Rovaniemelle ei poikinut juuri mitään hyvää, mutta sellainenkin ihme koettiin, että hakuhaukkua tuli ylenpalttisesti. Nyt en ole muistanut koko juttua, koska ajot ovat lähteneet tavanomaisesti suoraan hausta ajoon- tyylillä.
Eilen oli omat kokeet ja vieraat koirat maastoissa, koska toinen tuomaroitavastani maastosta jäi kokeilematta, meni Zetka sinne lumisateella puol kolme.
Puoli tuntinen jäi erästä vielä käyttämättä kun jänis sopivasti erkani tuosta penkalta ja pääsin ajon väliin.
Periksi ei voi antaa. Tunnustan, että kotoa seurasin Sampon uurastusta, kunnes nopeasti autoon ja tielle kiinniottoon. Ylihän ne ehti, vaan koiran sain pois.
Siinäpä se sunnuntai vierähti poikain harrastuksen parissa.
maanantai 30. lokakuuta 2017
Syksylle piirsin laatikoita ja niistä nuolet ylöspäin. Nuolet johtivat lopulta viimeiseen lootaan, jossa luki Ajovoittaja 2017. Monen mutkan kautta päädyttiin Zetkan kanssa ihan palapelin loppuun.
Tältä syksyltä tuli yksi ykkönen ja melkein ykkönen. Yksi luopuminen ja pm kisan limbo, mutta tähdet ovat olleet suotuisissa kulmissa ja niin olemme Rovaniemen kupeelle kivunneet.
Vielä voin olla huoletta, ei ole vielä Zetkan taidot sitä luokkaa, että menestyisi, mutta ajan kanssa kun mennään niin tasaisuutta alkaa syntymään. Nämä kausijänikset, syksystä aina lumen tuloon, siinä on suurimmat haasteet saada jänis pysymään metsässä, pois tieltä ja tien vieriltä hyylästä. Metsäajo sujuu ja ylösnostokin.
Ajovoittajasta totuttuun tapaan UP järjestää nettiseurannan, sieltä sitten voi seurailla kaikkia kisan koiria. 11.-12.11.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017
Sampo nöyrtyi hakemaan normaalia nollavauhtia, lunta maastossa ja karkea kelikin pakottivat noukkimaan tarkemmin. Hakuaika sitten venyi 3tuntiin javarttiin, mutta viimein jänis löytyi. tiellehän se tormasi siksakkia pelaamaan. Sampo on siitä oivallinen hakija, että ei jää niitä tiejälkiä pidemmäksi aikaa nuuskaamaan vaan aloittaa tienvarsien perkkauksen. Eipä siltikään 45 minuuttia pidempään pysynyt ja pahaksi onneksi juuri auto ajoi alueen ohi niin eikö taas sen perään. Meitä veteli kolme sitten peräkanaa, onneksi Sampo meni autosta ohi että kuljettaja huomasi pysähtyä. Juurikaan en enempää ois jaksanutkaan.
perjantai 13. lokakuuta 2017
Piti vaan käydä kus-pis reissu, kellokin oli jo lähes puolipäivä. Niin se Sampo alkoi hakemaan jänistä, kauaa ei mennyt kun ottaa huomioon kuin laajasti aloitti. Kohta se oli hukassa, jätin hakemaan ja vein Z kotiin. Tunnin kuluttua käpyttelin katsomaan, hukassa oli ja lujasti. Haku siirtyi vähän uusille paikoille ja kovasti kiirettä piteli vieläkin. Sampon hukkahaku on 9-11km luokkaa, samaa kun ajovauhti. Siinäpä tunti meni ja selvästi oli jotain kun haku rauhoittui. Läksin sitten jo hakemaan koiraa pois vaan siinäpä se jänis nousi ja laukkasi suoraan kohti. Komea, paljon valkoista ja aika kookas jänis.En sitten raskinutkaan yrittää Sampoa kiinni kun juuri oli tehnyt ison haun, ajattelin ettei se kauaa pysy ajossa. Menihän siinä perkkailussa ja välillä oli haukkupätkiä. Hirvimies siinä pysähtyi juttelemaan, lähti siitä sitten jatkamaan metsäautotietä kotiinsa. Sieltäpä Sampo syöksyi auton perään, minä jalkaisin liikkeellä ja koira painaa eri suuntaan. Ennen kuin sain auton alleni, olin 7-8km jälessä. Kiian pohjasta on turha juuri ruostesuojauksia hakea, sen verran paukkua sateli pohjaan. Sain koiran kiinni vähän ennen louhoksen tien risteystä, onneksi kääntyi sinne eikä 86.
Täytyy pojalla olla suuri reikä päässä kun lähtee autojen perään, oli kolmas kerta nyt ja metsästä lähti kun kuuli auton äänen. Sääliksi kävi kun veteli tuon hirveän mursketien vielä kovan päivän päälle.

Melkein kaikki näkyvissä. |
torstai 12. lokakuuta 2017
Se on aloitettava maastokartoitukset, Zetka aloitti ja tästä pojat jatkaa aina uuteen paikkaan kun irti päästän. Eilinen oli hyvä kulkunen, vaan silti yli 20min hukka loppuun tuli. Selvitteli aika laajasti, viimein joutui jänis nousemaan loppu minuuteiksi. Ei ollut tämäkään juuri yöjälkeä jättänyt.
Jäniskannan todellista määrää vähän vaikea arvioida kun huonosti liikkuu, mutta kyllä aina ajot saa.
Eilen taisi olla ainakin neljä koiraa ja kaikki ajoi. Sitä toista erää pitää myös yrittää, että löytyis kokeeseen kaksi lähimaastoa.
keskiviikko 11. lokakuuta 2017
Tällaista nuorisotoimintaa välillä. |
Tässä nyt jokunen viikko seuran omaan kokeeseen, joten maastojen kartoitusta pojilla työn alla. se onkin rennompaa kun uusia kolkkia saa koluta.
Yllättäin ollaan jo lokakuun puolivälissä, nopeaan on syksy mennyt.
sunnuntai 1. lokakuuta 2017
Käytiin kääntymässä Keminmaassa lauantaina Zetkan kanssa Rajajoki ottelussa. Zetka oli eittämättä heikoin lenkki eikä tuottanut tiimin kassaan yhtään pistettä. piste.
Sampo on odotellut vuoroaan ja nyt oli hyvä hetki käydä maastossa.
Alku meinaa mennä pipariksi tuon hirvenajon kanssa, niin tänäänkin. Tunteroinen tuhraantu hirve siirtelyssä, mutta päästiin hakemaan jänistäkin. Sattui hajut ja puolituntia myöhemmin jänis joutui nousemaan kun käsky kävi. Ensimmäiseksi siirtyi m.autotielle ja siitä 300m taimikon reunaan. Sampo joutui tosissaan hakuhommiin vaan sitten alkoi kulkemaan. nopea poika ja ääntä tulee, ei niin voimallisesti vaan vuolaasti.jänis kierteli vauhdikkaasti linjan alla helposti kuljettavissa alustoissa useita kertoja, mutta hukka kun selvisi , oli välimatka taas kurottu kiinni. Eka tunti, paljon hukan selvittelyä, toinen kulki ja seurailimme ajoa siinä dreeverikamujen kanssa. Vähän siinä sovimme Sampon kanssa,että jäniksessäkin on haastetta tarpeeksi, ettei niitä hirviä enää tarvitse ajella.

Haku poistettu kuvasta. |
sunnuntai 24. syyskuuta 2017
Päivä päättyy hallitusti, kiinni juoksuun. |
Zetkan kerhonmestaruus 2017 , toinen erä. Linnuntietä ei tosin menty. |
Viikkoa aiemmin oli ollut samankaltainen reitti vastakkaiseen suuntaan tutun ajokilla.
Puhelin lasku on mun, laulaa Isokynä Lindholm, mutta kernaasti maksan, Zetka raatoi joka sentin edestä.
Koepäivän kilometrimääräksi koiralla kertyi noin 30km. Se on normi ykköseen vaadittava matka, rauhallisesta unesta päätellenkin kaikki hyvin.
Hierontaa, lepoa ja energian tankkausta ... ja eiku menoksi lauantaina Keminmaahan.
keskiviikko 13. syyskuuta 2017
Zetkan edessä taas loistava yksilö, juoksi täsmälleen samaa uraa ja kävi kääntymässä virtaavan uimaveden takana ja toi metsäautotielle, mutta tällä kertaa koira ei tullut huijatuksi. Kaksi kertaa jäniksen näin, ekan kiekan perässä 250m /3min ja toisen uintirreissun jälkeen jäi vartin, eikä nostanut neljännestä jäljestä. Eka tuntia oli siliä, ihan jälkitarkkaa meni, ei luottanut tai hajut vaati nokan maahan. Harjoittelut jatkuu ....jos jänis saa elää, tulee senkin mutkat tutuiksi.
lauantai 9. syyskuuta 2017
sunnuntai 3. syyskuuta 2017
torstai 31. elokuuta 2017
Edellispäivä rankkasade huuhtoi metsät uusille hajuille otollisiksi. Mentiin tarkistamaan Zetkan kanssa, oisko mitä ajettavaa. Haahuilun jälkeen nousi ajotapahtumien valossa ehkä pikkuruinen, mutta se osasi haihtua olemattomiin. Vähän vedätin kun ei alkanut löytyä ja toinen tyyppi norkoili hakkuaukon päässä, josta suoraan kanavan yli. Tuli samoja kohtia takas, josta otin koiran pois. Säästettiin lauantain Posion maastoihinkin vähän. Zetkan kanssa ajellaan iltapäivästä sinne.
Aamulla Sampo, että rauhoittuu hoitopaikassa levähtelemään.
Aamulla Sampo, että rauhoittuu hoitopaikassa levähtelemään.
tiistai 29. elokuuta 2017
Mikähän reitti tuosta kulkee kun pari vuotta sitten toinen koira kulki saman reitin ja samasta kohtaa kiinni. Just olin sanomassa tuosta Sampon irtaantumisesta, nyt ei meinannut saada kiinni.
Zetkan tilanne oli tiedossa, korvienväli ei parhaimmassa tikissä, mutta kyllä se vielä pelaakin.
Jäniksiä tuntuu maastoissa olevan, mikä on koekautta ajatellen erinomainen asia. Ja mitä enemmän juoksevat koirien edessä, sitä paremmin antautuvat pitempiin lenkkeihin.

tiistai 22. elokuuta 2017
Z. Su. aloitus oli tuskainen, koira oli jatkuvasti ottamassa yhteyttä ja paikkaa vaihtaen edettiin kunnes haju löytyi, siinäkin tärväytyi 90min ennenkuin jänin juoksulla. Siinäpä vartissa haihtui ikihukkaan.
S. Ma haravoi aika rivakalla vauhdilla kymppiklsan ja tuloksettomaan päätyi.
Z. Ti aamu ei maistanut metsä, jotenkin haahuilemiseksi voisisanoa. Panin koiran autoon ja siirryttiin vähän paikkaan, jossa keväämmällä nän jäniksen käyneen tiellä pyörimässä. Siihen sitten.
Jänis olikin, sellainen märkä laiheliini siinä taimikon sisässä ja takkuinen ajo siitä saatiin aikaseksi.
to: Sampolla loppuu kohta sininen!!!
Z kotiportaalta irti, 13 min. jänis ylös ja puolen tunnin kohdilla otin tieltä pois kun tarkoitus oli vain verrytellä.

Leikki loppui n. 90min kohdalla kun jänis antautui. Tämä oli ensimmäinen kerta Zetkalla. |
Z kotiportaalta irti, 13 min. jänis ylös ja puolen tunnin kohdilla otin tieltä pois kun tarkoitus oli vain verrytellä.
maanantai 14. elokuuta 2017
lauantai 5. elokuuta 2017
perjantai 28. heinäkuuta 2017
Sampo 1v,5kk |
Astalan Zetka 36751/14 KÄY- ERI Käk1 PU1 SA VSP.
Mittasuhteiltaan oikea. Hyvä pää ja korvat. Erinomainen runko,hyvä raajaluusto, riittävät kulmaukset.
Erinomaiset käpälät, riittävä karvapeite, hyvä väri. Voisi nostaa häntää reippaammin liikkeessä. Kevyt liike. Miellyttävä luonne.
Erityisesti mainittiin suora kiinteä selän rakenne, erinomaiset käpälät ja kuiva kaula.
lauantai 8. heinäkuuta 2017
sunnuntai 18. kesäkuuta 2017
keskiviikko 14. kesäkuuta 2017
lauantai 10. kesäkuuta 2017
Sulo Sampo 15kk |
Zetka Tyyppi erinomainen, mittasuhteeltaan voisi olla aavistuksen lyhyempi. Hyvä pää,hieman vaaleat silmät, hyvä kaula, rintakehä ja selkä, Hyvä lantio, oikea asentoinen häntä, Hyvä karvapeite, liikkuu hyvin. Käy Eri
Zetka |
sunnuntai 4. kesäkuuta 2017
tiistai 16. toukokuuta 2017
MYONLY CHOICE (1 pentue, 7 pentua)
ei lupaa näyttää kasvattajatietoa - 2011 käyttöön tullut kasvattajasitoumus voimassa
ei lupaa näyttää kasvattajatietoa - 2011 käyttöön tullut kasvattajasitoumus voimassa
s. 12.3.2017 sukusiitosprosentti 3,30% (7 sukupolvella laskettuna) :: isä 2 v 9 kk :: emä 3 v 10 kk | |||||||||
Rek.numero | Nimi | P | Väri | BEAJ | MH | LTE | Näytt. | Pentueet | |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
FI36751/14 | isä | ASTALAN ZETKA | kolmivärinen | BEAJ-1 | SERT | 1 | |||
FI40024/13 | emä | ASTALAN XENJA | kolmivärinen | BEAJ-1 | SERT | 1 | |||
FI24642/17 | uros | MYONLY CHOICE EMPORIO ARMANI | kolmivärinen | ||||||
FI24641/17 | uros | MYONLY CHOICE HUGO BOSS | kolmivärinen | ||||||
FI24640/17 | uros | MYONLY CHOICE PAUL FRANK | kolmivärinen | ||||||
FI24643/17 | narttu | MYONLY CHOICE BURBERRY | kolmivärinen | ||||||
FI24646/17 | narttu | MYONLY CHOICE CHANEL | kolmivärinen | ||||||
FI24644/17 | narttu | MYONLY CHOICE VERSACE | kaksivärinen | ||||||
FI24645/17 | narttu | MYONLY CHOICE VICTORIAS SECRET | kolmivärinen |
lauantai 13. toukokuuta 2017
Riittävät mittasuhteet, sopiva luusto, melko pitkä OTSAPENGER, silmät voisi olla tummemmat, kauniit korvat, hyvä kaula ja ylälinja, nuikka eturinta, lyhyt olkavarsi, oikeanmallinen rintakehä, melko jyrkkä lantio ja alas kiinnittynyt häntä, oikea askelpituus, häntä saisi nousta paremmin.
Käy ERI.
Zetka ny veti lekkeriksi vaihteeksi. Noin viitisen kiloa kevyempi pitäis olla, että oltaisiin muiden urosten kanssa samoilla linjoilla. Ei onnistu, kestävyys saattaisi kärsiä metsässä.
Ei toimi näyttelylinjat meille.

torstai 4. toukokuuta 2017
sunnuntai 30. huhtikuuta 2017
perjantai 28. huhtikuuta 2017
sunnuntai 23. huhtikuuta 2017
Eilen Haurukylän kiertolenkin päätteeksi linkusta livahti Zetka ja painoi suoraan metsään.
Kävelin tarkastamassa meno jäljet, mutta muuta keinoa ei ollut kuin odottaa josko tulee pois tai alkaa ajamaan, jolloin haukun perusteella voi lähteä perään. Sampo haukkui tarhassa siihen malliin, että siirsin sisätiloihin. Puolisen tuntia meni ja alkoi haukkua kuulua, mutta odottelin josko lähenisi, meinaan oli tuota mätälunta polviin asti. Ajo käväisi lähempänä mutta kun pääsin paikalle, oli jo loitonnut ja eteni kankaan toiselle puolelle. Sieltä tiheiköstä sain koiran hukalta pois. Kotona huomasin kuinka lujille koira oli joutunut, ei rauhoittunut vaan vaihtoi paikkaa yhtenään. Selvästi oli hapoilla. Ja janotti, lämpötila ulkona +6
Tässä mietin tulevaa valmistautumista syksyyn. Nyt kaksi kuukautta olemme tehneet 1.5 - 3tunnin lenkkejä monta kertaa viikossa, koska halusin käyttää hankijaisia hyväkseni ja saada pehmeää laskua Zetkalle, Sampolle on taas muita tavoitteita. Lisäksi olen keventänyt ruokailua, tosin Zetkan paino on pysynyt ennallaan, joka on hyvä ja tavoiteltu asia.
Eilinen rasitus kesti metsän osalta noin 80min. Nyt olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa aikuinen koira valmistautuu kauteen ja mitä se vaatii minulta, koirahan sopeutuu kaikkeen mielellään kunhan saa liikkua. Siinä se Sampokin ehkä pikkuhiljaa toisen varjolla saa aloitella, mutta kevennetyllä harkalla.
Asiaan täytyy paneutua.

lauantai 15. huhtikuuta 2017
Zetkan Tervolan reissu:
Rotutyyppi erinomainen. Kevyt,jalo kaunis uros. Kevytpiirteinen pää, joka sopiva kokonaisuuteen.
Kauniit korvat, hyvä selkä. Hyväasentoinen, vähän pieni häntä. Runko voisi olla vähän lyhyempi. Liikkuu, esiintyy ja esitetään hyvin. Takaraajojen kulmaukset voisi olla paremmat.
Tulos Käy ERI, Käk 2. Tuomari Esko Nummijärvi.

perjantai 31. maaliskuuta 2017
Kaunis aurinkoinen ulkoliikuntapäivä suuntana Temmesjoen alkulatvat. Havaintoja tehtiin, heti pyrähti riekko nevan laidasta lentoon. Suksimille kun päästiin, minä riemastuin jäniksen jäljistä, joita pitkin matkaa oli harvakseen. Seuraavaksi näädän kulkureitti, senkin jäljet risteili samoja seutuja meidän kanssa. Kettu kiersi joen latvusta, edellinen kerta oli jäänyt jo lumen alle, mutta näkyi paikoin. Salmen mielenkiinnon kohteena oli hirven jäljet, mutta ne rajoittui pariin läpikulku havaintoon. Sieltä latvuksilta löytyi näädän lumipesä ja vain menojäljet, luola oli jäätynyt, joten arvelimme asukkaan olleen siellä jonkin aikaa, ainakin sen aiemman lumisateen keston verran.
No, sitten tuli eteen oudommat jäljet, piti jo hiukan pohtia mikä noin isot jäljet jättää. Siipien jättämät jäljet ja ankkamaiset lättänäjäljet paljastivat asialla olleen joutsenen. Siitä seurasi aika ilakointia, kuinka tämäkin propleema viimein selvisi. Nousimme korkeammalle kankaan kylkeen tulittelemaan, siitä se kettu oli jatkanut matkaansa kohti mahdollista pesäluolaansa etäämpänä olevalle kivikkoiselle korkealle kankaalle. Ennen hiihtolenkin sulkeutumista näimme taimikon reunassa runsaammin jäniksen jälkiä ja näätäkin siellä oli vieraillut. Viisi teertä vain koko matkalla, osa saattoi olla samojakin. Mukava 7km reissu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)