sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Vipinää kintuissa

Ei kommentteja:
 
La. Loitsulla ongelmia sopeutua jäiseen maastoon. Huonosti haeskeli, yksi lyhkäinen rusakko -ajo kuitenkin. Vieras ajo tuli lähelle, joten siirryimme tien toiselle puolen. Siellä taas tuuskasi pellolla, mutta lähti sitten ajokin. Eikä taaskaan pysynyt nokassa. Siirrin koiraa seuraavalle taimikolle ja hakkuuaukiokin siinä oli, joka aamuauringossa alkoi sulamaan. Siinä sitten hajutkin irtosi samalla, menosuunta selvisi, mutta kyllä kesti taas. Sitten meno heti railakkaasti kanavan yli uimalla. Sinne meni tielle hukkaan. Lähtö kotiin.
Su. Tänään oli 6,6 astetta, joten lähdimme vain patikoimaan pikku kierroksen. Panin tutkan Loitsulle, koska en tiedä mitä se aina keksii.
Siinä meni viis minuuttia kun ajo lähti. Panin Lallin mukaan, pojat tempoi 1,5 tuntia yhtämatkaa ja sitten kun Lalli jäi tarpeeksi, sekosi Loitsu taas hortoilemaan omiaan. Tunnin annoin yrittää ja sitten houkuttelin pois. Lalli tuli omia aikojaan tunnin päästä. Loitsu on ihan voipunut, takajalkojen lihakset maitohapoilla. Hitaasti laahustaa. Lalli ei juuri lihaskivuista kärsi, mutta ei sen kilometrit ole samaa luokkaa.
Pari päivää taas lepäillään, lomaviikko edessä.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
© 2012. Design by Main-Blogger - Blogger Template and Blogging Stuff